keskiviikko 31. toukokuuta 2006

Laukku pääsi kotiin

Laukkuvaihdossa tekemäni laukku pääsi onnellisesti perille ja nyt voinkin sitten esitellä sen täällä. Tässä tämä nyt on:
93015.jpg

Neulomalla ja virkkaamalla suunnilleen armeijanvihreästä Tahitista oman pään mukaan tehty. Toisessa kuvassa näkyy paremmin laukun etupuolen köynnöskuvio (joka kaiken kaikkiaan ei erottunut niin hyvin kun olisin halunnut)
93016.jpg

Laukusta tuli nyt sitten alusta loppuun kirjaimellisesti käsin tehty, kun ei ollut toimivaa ompelukonetta. Tein laukkuun vuorin vihreästä lakanakankaasta ja vuoriin vielä pienen tarranauhalla kiinnitettävän taskun. Tuo ulkopuolen läppä pysyy magneettilukolla kiinni. Tykkäsin itse valmiista lopputuloksesta niin paljon, että ajattelin tehdä toisen samanlaisen, tai ainakin melkein samanlaisen, itselleni.

torstai 25. toukokuuta 2006

viikon kehnoin päivä

Sain anopin koneen lainaan. Ikävä vaan, että anopin koneessa on paininjalka jotenkin pysyvästi vinossa ja käsipyörä ei toimi, eli silläkään ei tee mitään. Pakko vissiin vaan ottaa neula kauniiseen käteen ja alkaa ommella. Inhoan käsinompelua ehkä enemmän kuin mitään käsitöihin liittyvää.

Kaiken lisäksi mulla on jo kaksi viikkoa ollut maailman kamalin nuha ja yskä.

Kone on kelvoton

Minulla on ikivanha ompelukone. Äitini osti sen joskus 70-luvulla ja sittemmin se päätyi tädilleni ja muutamia vuosia sitten minulle. Kone on huono, mutta sitäkin sopivampi minulle. Ompelut kun on pääasiassa kaikenlaisia kokeiluja, joissa neulat katkeilee ym. Kaikki oikeat ompelutyöt olen käynyt ompelemassa äidin koneella.

Viimeksi ompelin joulun alla kaverille joululahjaksi tyynynpäällisiä. Silloin kone toimi (en sano "moitteettomasti", mutta toimi kuitenkin). Tänään, kun piti ryhtyä ompelutöihin laukkuvaihdon laukun tiimoilta, armas koneeni suostui asettamaan neulan vain ja ainoastaan siksak-asentoon. Kun laitoin säädöt suoralle ompeleelle, niin neula sojotti ihan vinoon. Semmoinen pyörylä, mitä pyörittämällä neulan saa säädettyä joko keskelle paininjalkaa tai jommalle kummalle sivulle, oli itsepäisesti asettunut oikealle ja sinne se neulakin sitten sojotti. Pyörylä oli, ja on edelleen jumissa, mokoma.

Yritin vähän korjailla konetta (nyt suurin osa lukijoista jo varmaan aavistaa lopputuloksen). Sain kuin sainkin koneesta päällislevyn ja otsalevyn irti, mutta en keksinyt miksi pyörylä jumittaa saati sitten sitä, miten sen saisin toimimaan. Sivutuotteina katkesi langanohjain ja vähän muitakin osia on kyseenalaisessa kunnossa.

Lähetin äsken anopille tekstiviestin, josko Mies (joka on tänään kotikonnuilla uimakisoissa) voisi kotiin palatessaan tuoda mulle anopin koneen lainaan. Lupasin olla hajottamatta sitä. Saa nähdä, miten käy. Laukun deadline olis ensi viikolla, en ehdi käydä sitä ennen Heinolassa äidin koneella ja en kyllä taatusti ala ompelemaan kaikkea käsin.

On tääkin.

maanantai 15. toukokuuta 2006

Viimeistely kestää joskus...

...todella kauan! Virkkasin hyvin yksinkertaisen pussukan kännykälleni  varmaan puoli vuotta sitten, ja vasta tänään kävin ostamassa sopivan napin. Tässä kuvassa vierekkäin kännykkäpussi ja digikameran pussukka. Kännykän pussi on Tahitia ja digikameran pussi on Tennesseetä. Napit ovat samanlaiset, mutta eri väriset. Aivan ihanat napit minun mielestäni :)
83178.jpg

Digikameran pussi näyttää kolhiintuneelta, kun siellä ei ole kameraa sisällä...
Toinen kuva, ajat sitten helmistä tehty kellonranneke vanhaan pieneen rakkaaseen kelloon. Kuva on kylläkin aika huono, mutta eiköhän siitä selvän saa.

83180.jpg

sunnuntai 7. toukokuuta 2006

Fifiä

Nyt kun ystäväni on saanut pakettinsa, niin voin tännekin laittaa lahjasta kuvan. Fifi2:han se siinä. Ekassa kuvassa näkyy huivin pituus, toisessa sitten vielä neulepintaa. Kolme kerää eli 150g harmaata Tennesseetä meni tähän. Lahja oli kuulemma mieluinen. Hyvä niin :)

                          78047.jpg78048.jpg

perjantai 5. toukokuuta 2006

Nämä muuttivat meille tänään.

Ystäväni asuu Espoossa aivan Menita Outletin lähellä. Tänään kävin kylässä ystäväni luona ja tietysti oli pakko poiketa ostelemaan lankaa... Kuvassa on kuusi kerää tummanvihreää Tahitia (näitä menin sieltä hakemaan), kaksi kerää ruskankirjavaa Barbaraa (tätä piti saada, kun joskus teininä mulla oli tällaisesta langasta lapaset ja ne oli kauniit), kaksi vyyhteä epämääräistä villalankaa, joka näytti kaupassa siniseltä mutta kotona mustalta (ei aavistustakaan, mitä tästä tekisi, mutta ostin kun oli käsittämättömän halpaa) ja neljä kerää valkoista Violaa, jonka ostin kotimatkalla Anttilasta. Violan kanssa ajattelin jossain välissä tehdä värjäyskokeiluja. Ja mikä parasta, onnistuin taas ostamaan opiskelijaystävällisiä lankoja, koko kasan hinnaksi tuli tasan 20e. Ei paha mielestäni.

                                             76552.jpg

keskiviikko 3. toukokuuta 2006

Tästä se lähtee

Pidemmän aikaa olen jo lueskellut kaikenlaisia käsityöblogeja. Pidemmän aikaa olen myös ajatellut omaa. Mutta meillä ei ole ollut digikameraa ja kuvattomat käsityöblogit ovat tylsiä... Nyt kamera on ja kuviakin luvassa joskus hamassa tulevaisuudessa, joten pistän blogin pystyyn. Tänne on aikomus päivittää vaan kaikenlaisia käsityö- ja askarteluasioita. Muusta elämästä höpisen toisessa blogissa